Psykologin mielipide - videohaastattelu rekrytointityökaluna

Miikka Tuomola

Miikka Tuomola

Miikka Tuomola

Videohaastattelu on nopeasti muodostunut rekrytoijan jokapäiväiseksi työkaluksi. Mutta kuinka psykologitaustainen rekrytointikonsultti voi hyödyntää videohaastattelua tehokkaasti? Tässä blogikeskustelussa Simo Levanto HR4 Solutionsilta kertoo hieman näkemyksistään videohaastattelusta rekrytointimetodina.

hr4-simo.jpg

 Simo Levanto, HR4 Solutions

K: MILLÄ TAVOIN OLET HYÖDYNTÄNYT VIDEOHAASTATTELUA ERI REKRYTOINNEISSA?

V: Olemme käyttäneet videohaastattelua esikarsintavaiheessa paperihakemusten arvioinnin jälkeen. Olen myös videohaastattelujen avulla pystynyt antamaan asiakkaalle ensivaikutelman hakijakandidaateista, jotka on kutsuttu heille henkilökohtaiseen haastatteluun. Käytämme myös videohaastattelua omiin rekrytointeihimme, paitsi saadaksemme paremman kuvan hakijoista, mutta myös mahdollistaaksemme toimitusjohtajamme osallistumisen jo alkuvaiheen haastatteluun (osa kysymyksistä ja lyhyt yritysesittely on nauhoitettu toimitusjohtajamme toimesta).


Yhden tunnin aikana pystyn arvioimaan 20 videohaastattelua sen sijaan, että käyttäisin koko tunnin muutamaan puhelinsoittoon.

- Simo Levanto, HR4 Solutions


K: MITKÄ OVAT SUURIMMAT EDUT TEIDÄN KANNALTANNE?

V: Mahdollisuus saada enemmän tietoa suuremmalta joukolta hakijoita, kuin mitä pelkkien työhakemusten avulla. Usein pelkkä työhakemus tai CV ei anna juurikaan kuvaa hakijan persoonallisuudesta tai vuorovaikutustaidoista. Mielestäni videohaastattelu on erittäin hyvä vaihtoehto puhelinhaastatteluille, sillä se säästää paljon aikaa. Yhden tunnin aikana pystyn arvioimaan 20 videohaastattelua sen sijaan, että käyttäisin koko tunnin muutamaan puhelinsoittoon.

K: KUINKA ASIAKKAAT OVAT VASTAANOTTANEET UUDEN TAVAN ESITELLÄ TYÖNHAKIJOITA VIDEOHAASTATTELUN AVULLA?

V: Asiakkaamme ovat kokeneet RecRight:in hyödylliseksi työkaluksi jota on myös hauska käyttää. Mahdollisuus saada hyvä ensivaikutelma laajasta joukosta hakijoita on kerännyt kiitosta.

K: MINKÄLAISIA KOMMENTTEJA HAASTATELTAVILTA ON TULLUT?

V: Olen saanut haastateltavilta pääasiassa positiivisia kommentteja ja suurin osa on kokenut tämän mielenkiintoiseksi uudeksi tavaksi suorittaa ensimmäiset haastattelukierrokset.  

K: HAASTATTELUIDEN PERIMMÄINEN TARKOITUS ON SELVITTÄÄ TYÖNHAKIJAN ONNISTUMISPOTENTIAALI UUDESSA TYÖTEHTÄVÄSSÄ. MITEN OLET KOKENUT VIDEOHAASTATTELUN SOVELTUVAN TÄHÄN?

V: Mielestäni kasvokkain tapahtuva haastattelu on olennaista siksi, että hakijan persoonallisuudesta ja motivaatiosta saadaan selkeä käsitys - ne ovat kuitenkin avainroolissa potentiaalin arvioinnissa.

RecRight on erinomainen työkalu ensivaikutelman saamiseen työnhakijan persoonallisuudesta ja esiintymistaidoista. Se helpottaa minua löytämään kandidaatit, joista haluan tietää enemmän ja siten auttaa minua välttämään "turhien" haastatteluiden tekemistä - karsimaan pois hakijat, jotka ovat sopivia paperilla mutta eivät persoonana.

Videohaastattelut ovat myös erittäin hyvä väline hakijan kielitaidon selvittämiseen. Esittämällä haastattelussa kysymyksiä vieraalla kielellä saa hyvän kuvan hakijan kielellisestä ilmaisutaidosta, mikäli työtehtävä niitä vaatii. 

K: VOISITKO SUOSITELLA VIDEOHAASTATTELUJA MUILLE REKRYTOIJILLE?

V: Voin lämpimästi suositella videohaastattelujen käyttöä. Videohaastatteluilla säästää paljon aikaa ja vaivaa, kun niiden käytön on omaksunut ja niistä tulee luonnollinen osa rekrytointiprosessia. Ne ovat erityisen toimivia silloin, kun moni työnhakija täyttää tehtävän perusvaatimukset paperilla, ja parhaiden hakijoiden karsiminen vaatisi paljon kasvokkain tapahtuvia haastatteluja.

K: JA LOPUKSI, MITKÄ OVAT SUOSIKKIKYSYMYKSESI VIDEOHAASTATTELUSSA?

V: Pyrin pitämään kysymykset yksinkertaisina ja yleisellä tasolla, joten valitsen perinteiset kysymykset "Kerro jotain itsestäsi?", "Miksi kiinnostuit hakemaan juuri tähän työtehtävään" ja "Mitä annettavaa sinulla on yrityksellemme ja juuri tähän kyseiseen työtehtävään?"


Haluatko lukea, mitä työnhakijat ajattelevat videohaastattelusta? Me haastattelimme heitä. Lataa tästä ilmainen e-kirja: 

Hakijatutkimus - työnhakijat & videohaastattelu

candidate-survey-fi-h400px-blank